Asiakkailta saatua palautetta

”Katrin kanssa työskentely ja herkkien asioiden työstäminen ja läpikäynti on ollut turvallista ja vaivatonta. Rauhallinen ja ammattitaitoinen persoona ja ilmapiiri on luonut kannattelevan pohjan terapialle ja elämän jatkumiselle. Kiireettömyys, kuuntelu ja läsnäolo on välittynyt myös etävastaanotolla joka onnistui erittäin hyvin usean kuukauden ajan. Tasapainoinen persoona mahdollistaa asioiden jatkumon joten edellisestä kerrasta oli helppo jatkaa vaikka aikaa olikin kulunut. Katrin toteamukset ja kysymykset toivat mielenkiintoa ja veivät terapiaa pintaa syvemmälle jossa itse pääsin pohtimaan omaa tilannettani. Hymyilevä ja positiivinen olemus tuo vastakohtaa omalle pahalle ololle ja luottamuksen että tästä selvitään.”

”Pidin alusta asti terapeuttia täydellisesti luottamusta herättävänä,, huomioivana ja tarvittaessa myös sopivasti huumorin omaavana. Aiempaa kokemusta minkäänlaisesta terapiasta ei ollut, mutta koin todella helpoksi puhua asioista. Vaikeidenkin aiheiden äärellä löytyi yllättävä helppous lähestyä asioita, vaikka en itse välttämättä puheliainta tyyppiä edustakaan. Annetut harjoitukset olivat hyviä ja niistä sai näkökulmia asioihin, joita ei välttämättä ollut tullut miettineeksikään. Etävastaanottoa pidin todella mainiona muotona toimia ja se oli tarvittaessa myös mukavan joustava omien kiireiden mukaan. Suosittelen lämpimästi.”

”Kiitos. Hyvä, että olet ollut meidän terapeutti.”

“Oot saanu kiinni oikeista asioista ja tehnyt hyvää työtä.”

”Haluaisimme vielä avoimena palautteena sanoa, että terapian kautta opimme, että seksiksi luokiteltavia asioita on aidosti monenlaista, mikä itsessään poisti painetta seksin määrästä. Terapia auttoi suhtautumaan seksiin rennommin sekä löytämään uusia keinoja tunnelman luomiseen.”

”Olin erittäin, erittäin tyytyväinen terapiaamme ja sen sisältöön; tulin kuulluksi ja kohdatuksi lämmöllä ja sain tulla näkyväksi haasteineni tämän herkän asian kanssa jonka kanssa olen lähes koko aikuisikäni paininut. Aloittaessani viime syksynä tilanne tuntui ajoittain sietämättömältä ja ajatus puolisolle puhumisesta seksuaalisuudestani yhtä mahdottomalta. Kuitenkin terapian aikana sain huomata miten paljon oli vaikutusta tavallasi työskennellä lempeästi ja tukien, minua kuunnellen, minut hyväksyen, ennen kaikkea minulle luvan normaaliuteen antaen, naisena haluineni ja himoineni. Kiitos, että pystyin avullasi ruokkimaan seksuaalisuuteni orastavaa siementä joka sai puhjeta kukkaan. Kiitos.”

”Kiitos vielä meidänkin puolesta siitä, että autoit meitä ymmärtämään toisiamme paremmin ja työstämään suhdettamme. Yhteistyö sujui kanssasi helposti ja olemme ehdottomasti tyytyväisiä. ”

”Terapeutti oli alusta asti lämminhenkinen ja luotettava. Terapiassa oli helppo puhua vaikeistakin asioista lämpimän ja luotettavan ilmapiirin vallitessa koko terapian ajan. Saimme terapiasta paljon avaimia ja neuvoja ongelmiemme ratkaisuun. Terapia oli paras päätös meidän suhteelle. Lämmöllä suosittelemme Katria.”


”Alusta asti tunsin oloni hyväksytyksi ja turvalliseksi, Katrille oli helppo puhua ja tunsin todella tulleeni kuulluksi ja ymmärretyksi, ihan joka istunnolla. Katri vei johdonmukaisesti keskustelua eteenpäin kysymyksillä, jotka välillä yllättivät, mutta saivat minut ajattelemaan asioita syvemmin kuin koskaan aiemmin olin itsekseni miettinyt. Tunsin saavani paljon apua  akuutteihin ongelmiini, sekä työkaluja terapian jälkeiseen, itsenäiseen asioiden työstämiseen. Voin vain ja ainoastaan lämpimästi suositella Katria terapeuttina, itse jatkan jaksomme jälkeen mieli paljon kevyempänä eteenpäin!”